
© 2011 Lawsoft Finland |
|---|
TODISTAJANA OIKEUDESSA
Todistaminen oikeudesssa on kansalaisuusvelvollisuus, josta ei voi kieltäytyä. Jokainen on eräitä poikkeustilanteita lukuunottamatta velvollinen kertomaan oikeudelle, mitä tietää rikoksesta. Syytetyn lähiomaisen ei kuitenkaan tarvitse todistaa vastoin tahtoaan.Todistajaksi kutsutun on aina tultava oikeuteen, vaikka siellä sitten kävisikin ilmi, ettei hänen tarvitse todistaa.
Todistaja vannoo aluksi todistajan valan tai vailtansa mukaan antaa vastaavan vakuutuksen. Sitten hän kertoo, mitä asiasta tietää. Oikeuden puheenjohtaja ja jutun osapuolet voivat esittää hänelle kysymyksiä.
Todistajalla on ehdoton velvollisuus puhua totta. Väärän lausunnon antanut tai jonkin tiedossaan olevan seikan salannutta todistajaa vastaan voidaan nostaa syyte perättömästä lausumasta. Mikäli hänet todetaan syylliseksi, ainoa mahdollinen seuraamus on yleensä vankeusrangaistus. Toisaalta, mikäli todistaja ei jotain asiaa varmuudella muista , hänen tulee tämä selvästi ilmoittaa.
Todistajalla on oikeus saada korvaus kuluistaan.Rikosasiassa todistajalle maksetaan korvausta anasionmenetyksestä sekä matkustannuksista sekä päiväraha.
|
|---|

info @ juristit.com